Peteristä on nyt viime päivinä kertynyt paljon kuvia ja ajattelin näyttää myös teille muutaman onnistuneen. Meidän hassu pikku lintu, joka on tänään ollut erittäin huomionkipeä. Se istu monta tuntia iskän kanssa tietokoneen ääressä ja kuunteli hiiren ääntä, kun iskä pelas pasianssia. Se myös ilmeisesti halus rakentaa itselleen pesän kaiuttimen ja ulkoisen kovalevyn väliin ja repi siinä iskän huomaamatta siskon muistiinpanot palasiksi. Kun se vietiin häkin päälle koko perheen kokoontuessa ruokapöytään, se puolestaan päätti ettei haluakaan olla yksin olkkarissa, vaan lensi keittiönpöydän yläpuolella olevaan lamppuun.
Kuinka voi lintu näyttää noin tyytyväiseltä itseensä? Ihan kuin se myhäilis kameralle. Toivottavasti on K:lla jutut hallussa, ettei sen tarvi turvautua noihin tuhottuihin muistiinpanoihin ;)
sunnuntai, 18. maaliskuuta 2012
lauantai, 17. maaliskuuta 2012
Pihalla
Eilen Vappu ja Jenni parodioi Ruvella, nyt mä puolestaan teen oman versioni Pihalla. Kaikkihan siis lähti uuden tosi-tv-sarja Iholla inspiroimana. Kuvailin siis vähän uudella kameralla ja tein ihan yksinkertaista editointia liittäen useampia pätkiä yhteen. Katsotaan millaisiksi videoguruiksi tässä vielä tullaan kun videokurssi koulussa on ohi.
Kuunnelkaa tota lintujen laulua! Oli aika upean kuuloista, harmaa ilmakin tuntui vähemmän harmaalta kun pysähtyi hetkeksi tota kuuntelemaan. Eli hienoa ja tärisevää käsivarakuvausta olkaas hyvät:
Nyt mä jatkan Mitä tuli tehtyä katsomista. Hypnotisoispa joku minutkin niin tohon vois uskoa ihan täysillä.

Soft papaya
Eiliseltä kauppareissulta tarttui mukaan uusi meikkivoide loppumaisillaan olevan tilalle. Siskon inspiroimana nappasin myös Lumenen Natural Code -hyllystä Smile Booster huulikiillon sävyssä 3 Soft papaya. Olen talven aikana käyttänyt lähes pelkästään huulirasvaa, joten uusi huulikiilto vie ajatukset kesäisiin tunnelmiin. Kyseinen sävy ei huulille kovastikaan väriä tuo, mutta tuntuu silti naisellisemmalta kuin pelkkä huulirasva. Lumene lupaa kiillon myös kosteuttavan ja todellakin tuntui, että tuote teki kuiville huulille hyvää muutenkin kuin kiiltoa antamalla.
Meikkivoiteen valikoin L´Orealilta: True Match -meikkivoide sävyssä C1 Rose Ivory. Päätin ottaa kokeiluun uuden voiteen, mutta nyt kotona aloin miettimään, että onkohan tämä sittenkin ollut jo joskus testissä. Joka tapauksessa, en ollut niin tyytyväinen aikaisempaan Maybellinen Dream Satin Liquid -voiteeseen, että olisin toista sellaista hankkinut. Olisin halunnut kokeilla Maybellinen uutta Fit me -meikkivoidetta, mutta tietenkin kaikki vaaleimmat sävyt olivat kokonaan loppu. Ehkä sitten seuraavaksi, mikäli tämä ei vakuuta.

perjantai, 16. maaliskuuta 2012
5D mk II
Edellisessä postauksessa vähän vihjasinkin siihen suuntaan, että jotakin uutta on tapahtunut kamerarintamalla. Päätin ottaa sen yhden askeleen kohti ammattia valokuvaajana ja tehdä ison sijoituksen. Toiset ostelevat designer-laukkuja ja toiset (meikäläinen) kameran. Ja olen täysin tyytyväinen, että se menee näin, saan tällaisesta hankinnasta niin paljon enemmän. Ja edellisessä lauseessa en edes miettinyt sitä, kuinka tulen hyötymään tästä työmielessä.
Saanko esitellä, noin 6 vuotta päässä kytenyt unelma toteutuneena:
Objektiivin hankin jo aikaisemmin, joten päivitin siis vain rungon hyvin palvelleesta, mutta tämän rinnalla ihan kivikautisesta 400D:stä upouuteen 5D mark II:een. Olen ollut muutaman viime päivän ihan taivaassa ja lähes koko ajan kamera kaulassa. Tää helpottaa niin montaa teknistä seikkaa ja nyt pääsen myös käsiksi full HD -videokuvaukseen!
Ja ihan vain koska halusin itsekin vähän verrata, niin tässä vertailun vuoksi otettuja kuvia. Kuvissa sama objektiivi (polttoväli vaihtelee) ja samat asetukset.
yllä 400D alla 5DmkII
ISO 400, F2.8 aika 1/40
ISO 1600, F2.8, aika 1/30
Ja kuvia ei ole käsitelty mitenkään! Photoshopissa olen ainoastaan pienentänyt kuvat blogiin sopiviksi. Eron huomatakseen ei tarvitse olla ammattikuvaaja. En väitä etteikö 400D olisi hyvä kamera harrastelijalle, minullakin se on ollut mukana todella haastavissa kuvaustilanteissa ja antanut kaikkensa :) Canonin EOS sata-sarja on myös mennyt harppauksittain eteenpäin. Nykyiset 600D:t ym. ovat todella kehittyneet 400D:stä ja ovat esimerkiksi paljon kohinattomampia.
Olen erittäin onnellinen, toivottavasti tekin huomaatte blogissa kuvien laadun paranemisen :)

torstai, 15. maaliskuuta 2012
2 x new
Kouluviikon ensimmäinen vapaa päivä ja kuinka ehtikään tiistai ja keskiviikko viedä mehut. Hehheh siis huomatkaa, aloitin kouluviikon vasta tiistaista ja päätän sen keskiviikkoon, todella rankkaa. Mulla on nyt viime aikoina mennyt kouluun todella paljon aikaa ja tulee menemään koko tän kevään ajan. Koulupäivät on helposti tän viikon kaltaisia 12 tunnin puristuksia. Paljon pitäis myös saada aikaiseksi ja tuntuukin, että koko maisterikoulutuksen kaksi rankinta projektia on sattumoisin yhtä aikaa ja toteutus molemmista parin seuraavan viikon sisään.. Puhumattakaan että tässä samalla kirjoitan gradua, mikä tuntuu pieneltä noihin kaikenmaailman kuvauksiin ja videoeditointeihin verrattuna.
Kuitenkin, hypätään jookos hetkeksi pinnalliseen blogimaailmaan ja pois arjen stressistä! Tässä olis asukuvaa, höystettynä kahdella viime aikaisella ostoksella. Kengät oottekin jo nähneet kuvissa, mutta jalassa en ole niitä vielä esitellyt. Kaulassa on edellisen postauksen Everlong, joka tuli supernopeasti perille. Tilasin sen torstaina ja tiistaina se jo odottikin mua koulusta tullessani.
huivi/scarf Mungolife for Nelly paita/shirt JC farkut/jeans ASOS petite kengät/shoes Seppälä
Oikeasti lähtiessäni palaveeraamaan kouluprojektin tiimoilta vaihdoin kengiksi vähän siistimmät nahkakävelykengät ja huivikin sai toistaiseksi jäädä kotiin, koska se ei valitettavasti sovi yhteen minkään talvitakkini kanssa. Kohta alkaa tulla pula, koska suurin osa kevät/kesä-vaatteistani on Kankaanpäässä säilössä ja esimerkiksi kevättakkeja voisi kohta alkaa käyttämään. Mun pitää jossain vaiheessa keksiä joku toimenpide tän asian suhteen, koska tosiaankin elin pakatessani siinä luulossa, että kesän korvilla oltais jo vaihdettu maisemaa ja selvitty näistä väliaikaisista asumisjärjestelyistä.
Noista maihareista kyseltiinkin käyttökokemuksia ja ovat olleet todellinen nappiostos näihin tän hetkisiin keleihin. Eivät ole hiertäneet rakoille ja pohjat on tehty pitämään pystyssä liukkaammillakin jäätiköillä. Myös vesi pysyy siellä, missä sen kuuluukin: kengän ulkopuolella. Ja kun se hinta ei ollut kuin sen 16 euroa, niin voinen todeta olevani erittäin tyytyväinen hankintaani :)
Entäs miten toi huivi? Aika täydellinen sanoisin. Suurkiitos Annalle, joka vois mun puolesta suunnitella vähän useammankin malliston.
Kuvissa on myös jotain uutta, mikä ei näy varsinaisesti kuvassa. Keksittekö? ;)
sunnuntai, 11. maaliskuuta 2012
Everlong
Tein torstaina pienen nettikauppatilauksen Nellylle. Kyseisenä päivänä julkaistiin Annan Nellylle suunnittelema mallisto, josta halusin erittäin paljon yhden tuotteen. Anna ei varmasti monen mielestä esittelyjä kaipaa, mutta hän siis pitää supersuosittua Mungolife-blogia, jonka vakituiseen lukijakuntaan ilmoittaudun. Mielestäni on upeaa, että myös Suomessa bloggaajia huomioidaan jo tämän luokan asioilla, varsinkin, kun blogiin on panostanut Annan tavoin.
Kotiin siis lähti Everlong-tuubikaulahuivi, jonka Nellyläiset nopeina pistivätkin postiin jo heti perjantaina. Se tarkoittaa siis, että kun maanantaina palaan surkeana Hämeenlinnaan, tämä voi olla siellä mua odottamassa! Olen aina ajatellut, että Annalla on todella paljon samanlainen maku vaatteiden suhteen kuin itselläni, mutta tässä huivissa se vielä oikein kiteytyy. Pidän siitä, että asuun lisätään joku yksi juttu, joka on näyttävämpi, eikä pienen särmän tai rock'ahtavuuden tuominen ole ollenkaan pahasta. Tämä huivi on sekä näyttävä, että hieman rock, joten tulen varmasti yhdistelemään sitä tulevaisuudessa hyvin erilaisiin asuihin tuomaan vähän potkua.
Huivi muuten myytiin melkein heti loppuun, joten olen onnekas että sain omani. Anna on kuitenkin huikannut Nellylle, josko loppuunmyydyistä vaatteista voitaisiin ottaa toinen erä, joten ei kannata vielä menettää toivoaan, jos oma jäi saamatta. :) Muihin malliston tuotteisiin tästä.

Tunnisteet:
nettishoppailu,
ostokset
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)